Asianajotoimisto Menna

Rikosasiat

Avustan rikoksesta epäiltyjä sekä asianomistajia esitutkinnasta oikeudenkäynteihin.

Välillä tulee eteen tilanteita, joissa joudut tekemisiin poliisin kanssa, jolloin rikosasiat tuntevan asianajajan apu on oikeusturvasi kannalta tärkeää. Olen hoitanut erilaajuisia ja -laatuisia rikosasioita yli kahdeksan vuoden ajan. Avustan rikoksesta epäiltyjä sekä asianomistajia esitutkinnasta oikeudenkäynteihin. Lisäksi neuvon asianomistajia vahingonkorvauksen hakemiseen liittyvissä asioissa ja huolehdin korvaushakemuksen laatimisesta Valtiokonttorille.

 

Avustan myös esimerkiksi lähestymiskieltoasioissa sekä pakkokeino- eli vangitsemisasioissa. Ole minuun yhteydessä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, mielellään jo silloin, kun poliisi kutsuu sinut kuulusteluihin.

Hoidan jatkuvasti rikosoikeudellisia toimeksiantoja. Olen myös kokenut arkaluontoisten asioiden, kuten seksuaali- ja lähisuhdeväkivaltarikosten hoidossa.

Asianomistajana rikosasiassa

Rikoksen uhria kutsutaan asianomistajaksi.

 

Asianajajan tehtävänä on asianomistajan avustajana huolehtia rikokseen perustuvien vahingonkorvausvaatimusten esittämisestä oikeudenkäynnissä. Lisäksi avustan asianomistajaa tarvittaessa jo esitutkinnassa, joka on tärkeää etenkin vakavien rikosten kohdalla tai mikäli asianomistaja on alaikäinen.

 

Epäiltynä rikosasissa

Rikoksen tekemisestä epäiltyä henkilöä kutsutaan esitutkinnassa epäillyksi ja oikeudenkäynnissä vastaajaksi tai syytetyksi. 


Rikoksesta epäiltyä ja syytettyä avustettaessa on tärkeää, että epäilty tietää oikeutensa ja velvollisuutensa heti ensimmäisestä kuulustelusta lähtien. Esitutkinnassa voin avustaa epäiltyä kuulusteluissa, jolloin pidän huolen myös siitä, että kaikki epäillyn syyttömyyttä puoltavat seikat tuodaan esille mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Milloin kannattaa ottaa yhteyttä asianajajaan rikosasiassa?

Rikosasiassa kannattaa hankkia avustaja mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Usein tarve asianajajalle tulee jo siinä vaiheessa, kun henkilöä kuullaan esitutkinnassa. Ennen kuulustelua on hyvä ottaa yhteyttä asianajajaan ja keskustella siitä, olisiko asianajajan käytöstä hyötyä jo esitutkintavaiheessa. Viimeistään käräjäoikeudesta tulevan haastehakemuksen saatuaan kannattaa ottaa yhteyttä asianajajaan.

Oikeusapu rikosasioissa

Rikoksesta epäillyllä ja rikosasian vastaajalla on tietyissä asioissa oikeus saada asianajajasta aiheutuvat kulut maksetuksi valtion varoista, jolloin asianajaja määrätään hänen puolustajaksi. Asianomistajalle puolestaan voidaan määrätä tietyissä asioissa oikeudenkäyntiavustaja, josta aiheutuvat kulut maksetaan valtion varoista riippumatta henkilön taloudellisesta tilanteesta. Lisäksi rikosasiaan voi saada oikeusapua. Selvitän aina yhdessä asiakkaan kanssa hänen oikeuden puolustajaan, asianomistajan oikeudenkäyntiavustajaan tai oikeusavun saamiseen.